0

Posti ui ongelmissa

Posti on ollut menneiden päivien aikana otsikoissa. Vaikka lakot loppuivat lyhyeen, puhuttavat lajittelutyöntekijöiden palkkojen leikkaukset ja toimitusjohtaja Heikki Malisen 82 000 euron kuukausipalkka edelleen. Postin ongelmat ovat kuitenkin nyt nähtyä lakkokohua syvemmällä.

Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa toimitusjohtaja Malinen maalailee kirjepostille ja sanomalehtien jakelulle synkkiä näkymiä. Malinen arvioi, että kirjeposti loppuu ensin ja sanomalehtienkin jakelu vuosien 2025-2030 välillä.
Tilastot tukevat synkkiä ennusteita. Valtio ja yritykset pyrkivät digitalisoimaan lähetyksiään. Tämän vuoden ensimmäisellä puolikkaalla osoitteellisten kirjeiden jakelumäärä väheni 13 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Jakeluissa pakettiliiketoiminta kasvaa ja kehittyy, kun kansalaiset jatkuvasti lisäävät nettiostostensa määriä. Pakettien jakelussa vallitsee kuitenkin kova kilpailu. Posti on paketeissa selvä markkinajohtaja, mutta sen siivua ovat tulossa syömään Matkahuollon lisäksi Ruotsin ja Tanskan posteista syntynyt PostNord sekä pienemmät DHL, UPS ja TNT.
Kun kilpailijat rynnistävät markkinoilla, pyrkii Posti varmistamaan kilpailukykyään ja pyrkii siksi sopimusmuutoksilla leikkaamaan lajittelun palkkoja.

Postin kehityskaari on ollut surullinen. Vielä noin 30 vuotta sitten Postin brändi oli yksi Suomen luotettavimmista. Jokaisessa kunnassa oli vähintään yksi postikonttori, jossa toimi myös oma pankki. Postit kuljetettiin perille varmasti ja luotettavasti. Vankan selustatuen toiminnalle antoi omistaja, Suomen valtio.
Kun romutus alkoi, poistui ensin pankki. Sitten alkoi hiipua luotettavuus. Posti kyllä kulki, mutta ei niin nopeasti ja luotettavasti kuin ennen. Lähetyksiä katosi. Pahimmillaan kateissa saattoivat olla kaikki sanomalehden niput.

Digitalisaatio ja kuluttajien toimintamuutokset ovat syöneet Postin eväät. Osaltaan yhtiön kipuilu on kuitenkin johtunut sisäisistä syistä. Valtion omistama, jättimäinen monopoliyhtiö ei ole oikein osannut kohdata tulevia muutoksia. On puuttunut joustavuutta. On puuttunut näkemyksiä.
Toivottavasti Posti kuitenkin onnistuu uimaan kuiville maineen lommoista ja kovasta kilpailusta huolimatta. Markkinoilla riittää vielä paketteja, kirjeitä ja lehtiä jaettavaksi. Jos Posti ei niitä jaa, jakaa joku muu.

Kalevi Tiitinen
kalevi.tiitinen@kangasniemenlehti.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.