0

Kolumni: Älykkäilystä, ajatuksennelmista ja oikeasta älykkyydestä

Älykkäily kuuluu monen ns. koulutetun ja oikeasti älykkään ihmisen – sekä sellaisten ihmisten, jotka haluavat vaikuttaa toisiin itseään paremmalta näyttämällä – toimintarepertuaariin. Monesti tällainen toiminta liittyy siihen, kun pyritään tekemään vaikutus johonkin tai vaihtoehtoisesti näyttämään toista paremmalta.
Ajatuksennelmat palvelevat tuota pyrkimystä sillä, että niiden kautta pyritään luomaan jonkinlaisia relaatioita toisiin ihmisiin, että heidän mielipiteensä voisi vaikuttaa jotenkin myönteiseksi katsotulla tavalla toisiin ihmisiin, joiden kautta katsotaan saatavan hyötyä.
Älykkäilijän pyrkimys voi monesti olla esimerkiksi vastakkaiseen sukupuoleen liittyvää, jolloin siihen voi liittyä korostunutta ylpeyttä siitä, kuinka hyvin tällainen ihminen menestyy toisen sukupuolen kanssa tai miten hän itse voi edistää mahdollisesti noihin pyrkimyksiin liittyviä päämääriään. Monesti tällainen tavoite liittyy tai ainakin pyrkii sellaiseen positioon, josta hänestä voidaan käyttää määritelmää intellectual whoring eli älyllinen huoraaminen. Älyllinen huoraaminen siis tarkoittaa älyn varhaisen muodon eli älykkäilyn käyttämistä omien provinsiaalisten tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Aito älykkyys ei palvele minkäänlaista tavoiteltavaa materiaalista tai henkistä päämäärää, sillä korkeimmalle ulottuva älykkyys ei sisällä implisiittistä päämäärää, että sillä tavoiteltaisiin jonkinlaista suhteellista päämäärää. Älykkyys on aina siinä mielessä merkityksetöntä, että se vaatii vaivannäköä ja kyltymätöntä työntekoa, jonka ansiosta sillä ei tavoitella hetkittäisiä mieleenjäämisiä toisten ihmisten kanssa, josta pyrittäisiin saamaan hyötyä provinsiaalisessa mielessä.
Älykkyys kehittyy etenkin omalla kestävällä ja herpaantumattomalla työllä, josta saatava hyöty ilmenee etenkin itsetarkoituksellisessa mielessä. Mainitsihan esimerkiksi Aristoteles Nikomakhoksen etiikassa, että älyllinen ja henkinen kontemplaatio on arvokkainta aktiviteettia, jossa ihminen voi olla itsensä kautta osallinen. Eli voidaan sanoa, että älykkäily, jossa pyritään näyttämään toisia paremmalta, monesti karkeiden ja puolueelliselta näyttävien periaatteiden kautta, ei kuulu itseasiassa henkiseen kontemplaatioon siinä mielessä mitä Aristoteles sillä tarkoitti.
Ja voidaan sanoa, että myös ajatuksennelmat ovat pelkästään älykkäilyn keppihevosella omasta mielestään jollakin tavalla tavoiteltavaa hyötyä, sillä niillä ei ole minkäänlaista pysyvyyttä ja ne auttavat vain välineellisessä merkityksessä tavoiteltavan hyödyn suhteessa.

Älykkäily kuuluu etenkin sellaisten ihmisten toimintaan, jotka eivät ole älykkäitä, vaan haluavat osoittaa vain itse kokemansa paremmuuden toisille ihmisille, jotka ovat yhtä matalalla tasolla henkisesti ja älyllisesti.
Ollakseen älykäs, ihmisen ei tarvitse tietoisesti yrittää välittää tietoa tuosta asiasta toisille ihmisille, koska älykkyys on itseisarvoista ja sen olemassaolo on myös luonteeltaan itseisarvoista. Älykkyys näkyy, jos sitä on, ja älykkäily näkyy jokaisessa tapauksessa pelkästään älykkäilynä.

Olli von Becker
YTM