0

Päiväntanssit-esitystapahtuma tänään Kokko1721 -residenssissä -Tapahtumassa esiintyvät Hieho homma -kollektiivi ja taiteilija Meri Nikula

Kokko1721 -taiteilijaresidenssissä Kangasniemellä jo yhdeksättätoista kertaa järjestettävässä Päiväntanssit-esitystapahtumassa on tänä vuonna tarjolla monipuolisesti ääntä ja liikettä.
Ohjelma sisältää kesäkuun 2019 ensimmäisten residenssivieraiden, Hieho homma -kollektiivin, työskentelyn esittelyn sekä taiteilija Meri Nikulan ääniperformanssin.

Kesäkuussa kolme viikkoa Kokko1721 -residenssissä työskentelevä Hieho homma on kuuden henkilön muodostava esittävän taiteen ryhmä, jolle on ominaista ”täysillä seinää päin” -asenne ja taiteen raja-aitojen ylittäminen. Residenssityöskentelyn aikana Hieho Homma tutkii karaoken maailmaa sukeltamalla julkisen laulamisen terapeuttiseen voimaan ja ihmisen tarpeeseen tulla kuulluksi ja nähdyksi. Tutkimuksen lopputulemana luodaan esitys, joka kantaa nimeä Kompura -karaokekabaree. Kollektiivi avaa senhetkistä työskentelyään Päiväntansseissa.

Meri Nikula on Haaparannassa asuva laulutaiteilija ja parantavan äänen kanava. Oma ääni ja vartalo ovat ydinelementtejä hänen työssään. Hän on kehittänyt Vocal Mosaic (äänimosaiikki) -konseptin, jolla hän tekee kollaaseja äänellään, kerroksittain yhdistellen useita laulutekniikoita. Merin esitykset vievät yleisönsä taianomaiseen tilaan yksinkertaisin elementein. Taiteen ja henkisen ulottuvuuden yhdistäminen on hellästi järisyttävä hiljainen vallankumous. Päiväntansseissa nähdään Nikulan Maan hengitys – (ääni)performanssi, jota taiteilija kuvaa seuraavasti:
Maan iholla.
Kosketus-etäisyydellä.
Kuuntelu-läheisyydessä.
Maayhteys. Ihmisen alkukoti.
Elävän maan hiljainen ylistys.
Tapahtuman väliajalla on luvassa Päiväntanssien perinteinen pullakahvi -buffet. Alle 18-vuotiaille vapaa pääsy.
Tapahtumaa tukevat: Kokko 1721 residency, Kangasniemen kunta, Itä-Suomen tanssin aluekeskus sekä Taiteen edistämiskeskus.

Päiväntanssit XVIIII su 16.6.2019 klo 14 Kokko1721 -residenssissä (Kotimäentie 27A).