0

Kaikkien rotujen koiranäyttelyssä tänään 177 eri rodun edustajaa

Kangasniemen urheilukeskus täyttyy tänään helatorstaina 30. toukokuuta monennäköisistä hännänheiluttajista, kun siellä järjestettävä kaikkien rotujen näyttely vetää paikalle noin 1500 koiraa esittäjineen. Eniten näyttelyyn ilmoitettiin kultaisianoutajia, joita on tulossa 47. Runsaslukuisimpiin rotuihin lukeutuvat myös shetlanninlammaskoira (42), labradorinnoutaja (39) ja pitkäkarvainen collie (36).
Koirien arvostelu tapahtuu 21 kehässä. Tuomareita näyttelyyn on tulossa Suomen lisäksi Virosta, Ruotsista ja Puolasta.

Näyttelyssä kisataan myös Junior handlereiden parhaimmuudesta. Kilpailussa on mukana 40 osallistujaa ja se on samalla myös Suur-Savon kennelpiirin piirinmestaruuskilpailu sekä SM-osakilpailu.
Yleisölle mukavaa seurattavaa ovat myös Lapsi ja koira -kilpailu sekä Lelukoirakilpailu. Molempiin osallistumismaksuttomiin kisoihin ilmoittautuminen tapahtuu paikan päällä kello 11:45 mennessä ja kisat käynnistyvät kello 12. Lelukoirakilpailussa lapsi esittelee tuomarina toimivalle Jouni Tervashongalle lelukoiransa näyttelytyyliin ja saa siitä arvostelun. Lapsi ja Koira -kisassa esiteltävänä on luonnollisesti oikea koira. Molemmissa kilpailuissa palkitaan kaikki osallistujat.

Näyttelyn vastuullinen järjestäjä on Kangasniemen Kennelkerho, jonka apuna suurtapahtuman organisoinnissa on 13 paikallista metsästysseuraa. Tapahtuman talkoolistalla on lähes 220 henkilöä. Talkootehtäviin lukeutuvat muun muassa rokotusten tarkastus, lippujen myynti, kehien rakentaminen ja purku, ruokahuolto ja kioskimyynti sekä pysäköinnin ohjaus.
Tapahtumaan odotetaan noin 3000 kävijää, jonka myötä parkkialueille tulee olemaan runsaasti kysyntää. Urheilukeskuksen lisäksi pysäköintipaikkoja on muun muassa osittain yksisuuntaiseksi muutettavan Teollisuustien varrella, joidenkin alueen yritysten pihoissa, hiihtomajan alueella sekä Kankaistentien varrella. Lähellä asuvia ohjeistetaan jättämään autot mahdollisuuksien mukaan kotiin ja saapumaan näyttelyyn polkupyörällä tai kävellen.

Kaikkien rotujen näyttely tänään helatorstaina 30.5. Urheilukeskuksessa.