0

Sydäniskurin käyttöopastusta on tarjolla tänään Ruokomäen kylätalolla

Ruokomäen kyläseura on hankkinut kylätalolleen sydäniskurin eli defibrillaattorin. Kyläseura järjestää tänään maanantaina sydäniskurin käyttöönotto- ja tutustumistilaisuuden.
Tilaisuudessa laitetta tulee esittelemään ja antamaan opastusta sen käytössä Timo Talkio työpaikkojen ensiapuvalmiuteen keskittyvästä Merplast Oy:stä.
Sydäniskuri eli defibrillaattori on laite, jolla sydänpysähdystilanteessa pyritään poistamaan sydämen pysäyttänyt henkeä uhkaava rytmihäiriö. Sydänpysähdyksissä ensimmäinen auttaja on usein maallikko eli kuka tahansa meistä. Siksi sydäniskurin käyttöön kannattaa tutustua.
– Tervetulleita ovat kyläläiset ja kaikki uteliaat. Missä näkeekin sydäniskurin, niin opastuksen jälkeen uskaltaa sitä käyttää jos tarve tulee, Ruokomäen kyläseuran puheenjohtaja Marjatta Valkonen sanoo.
Opastuksen lisäksi tarjolla on kahvia ja lapsille mehua. Kylätalolta löytyy lapsille leikkipaikka.
Ruokomäen kylätalon lisäksi sydäniskureita on Kangasniemellä nyt S-Marketissa, kunnantalolla ja kirjastolla. Ruokomäen sydäniskurin hankintaa on osarahoittanut Veej`jakajan Turva-hanke.

Sydäniskurin käyttöönotto- ja tutustumistilaisuus tänään maanantaina 27.5. kello 18-19 Ruokomäen kylätalolla. (Ruokomäentie 653).