0

Kolumni: Nyt koko Kangasniemi tanssii

Tuskinpa yrittäjät talvimessujen Tanssii tähtien kanssa -kisaa suunnitellessaan arvasivat, millaisen suosion kisa saisi osakseen. Katsojat tykkäsivät ja tanssiparit olivat myös innoissaan kokemastaan. Parasta kaikessa on, että tanssin hurma ei jäänyt pelkästään messuille. Ensi maanantaina käynnistyvät työväentalolla tanssi-illat, joiden tavoitteena on antaa kaikille paritanssien alkuoppia ja ennen kaikkea innostaa ihmisiä tanssin pariin.
Tanssi-iltojen puuhaamisessa mukana olevilla Mikko Hokkasella, Hanna Kuusjärvellä ja Kalle Mannisella on mielessään myös Kangasniemen oman tanssipaikan, Syvälahden lavan, etu. Syviksessä pyörähtelee kauden aikana 20-30 000 tanssijaa, jotka ovat pääosin muualta kuin Kangasniemeltä.
– Nyt haluamme innostaa Kangasniemen omat joukot mukaan pyörähtelemään Syviksen lavalle, sanovat järjestäjät.

Ennen paritanssien taito siirtyi isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Nyt tuo perintökaari on muuttunut. Nykyään ehkä pikemminkin isältä pojalle siirtyvät ne hyvät tekosyyt, joiden avulla tanssiinkutsua voi vältellä.
Oma syyni tanssimattomuuteen on selvä: kaksi vasenta jalkaa. Häävalssin aikoinaan opettelin, mutta siinäkin lopulta jouduin vietäväksi. Sehän tosin on aika yleinen tahti parisuhteissa muutenkin, joten en siitä enempi valita.
Kahdesta vasemmasta jalasta on ollut haittaa muutenkin. Kerran olin mukana purjehduskisassa gastina. Piti roikkua köydessä veneen ulkopuolella ja hypellä ketterästi laidalta toiselle. Kaksi vasenta jalkaa esti ketteryyden ja homma meni – ainakin omasta mielestäni – pieleen. Ja ehkä muidenkin mielestä, koskapa toista kertaa ei ole kisaan kutsuttu.

No nyt kaikille kangasniemeläisille on kuitenkin työväentalolla tarjolla ilmaista opastusta ja innostusta. Opastusta jakavat Hanna ja Kalle lupaavat, että viiden illan aikana jokainen oppii paritanssista sellaiset perustaidot, että lavalle voi lähteä pyörähtelemään.
Sekin kannattaa muistaa, että Syviksen tanssit ovat hauskanpitoa, ei tanssikilpailu. Siellä pääasia on, että kaikki nauttivat tanssin riemusta, onpa takana tanssikokemusta sitten 50 vuotta tai viisi tuntia.
Elikkäs kaikki nyt hopi-hopi mukaan ensin työväentalon tanssi-iltoihin ja sitten lavakauden alettua Syvikseen.

Paritanssi-innostus ei ole ainoa talvimessujen hieno seuraus. Messuilla tanssitaitelija Liisa Nojonen kertoi haluavansa tuoda ystävänsä Jorma Uotisen esiintymään Kangasniemelle. Nyt tuo Nojosen lupaus on toteutunut. Jorma Uotisen elämäntarinaa kertova Ei huono -Porista Pariisiin on nähtävissä Kangasniemellä, Syvälahden viihdekeskuksessa 5. heinäkuuta klo 19. Liput ovat jo myynnissä Ticketmasterissa. Paikalliset saavat niitä myös kirjastolta.
Tulossa on varsinainen tanssin ja kulttuurin kesä. Ei huono.

Kalevi Tiitinen
kalevi.tiitinen@kangasniemenlehti.fi