Kolumni: Ajattelusta ja sen vaatimuksista

Olen lukenut filosofiaa yliopistossa eli olen jotenkin paneutunut ajatteluun. Ajattelu tarkoittaa mielestäni etenkin uusien näkökulmien käyttämistä totuuteen suhtautumisessa. Esimerkiksi luonnontieteiden piirissä korostetaan jonkinlaista skientismiä eli tiedeuskovaisuutta, jota ei edes havaita, koska monissa kouluissa tätä asennetta korostetaan ainoana mahdollisuutena. Filosofiaan perehtyminen tuo mukanaan ihmistieteellisen ja humanistisen asenteen, ellei sitten ole keskittynyt filosofiassa logiikkaan ja tieteenfilosofiaan, joita ei kuitenkaan tulisi suosia itsessään, sillä filosofia on etenkin viisaudenrakkautta, jossa on otettava huomioon humanistinen näkökulma.

Humanismi tarkoittaa luottamusta ihmisen hyvyyteen, parempaan pyrkivyyteen ja optimismiin. Ajattelussa syväsymbolit vaikuttavat keskenään ja ne antavat ihmiselle pääsyn syvempään merkityksen todellisuuteen. Eli ajattelussa on siis osattava käyttää ja hyödyntää näitä merkityksiä omalaatuisella ja omaperäisellä tavalla. Luovan ihmisen aivojen on sanottu muistuttavan mielisairasta ihmistä siten, että näillä molemmilla aivot eivät filtteroi pois sovinnaisuuden osoittamaa ”epämielekästä” informaatiota, vaan nämä kaikki tulevat tietoisuuden käsiteltäväksi ja näin ollen ajattelija voi saada mieleensä uudenlaisia ja parempia assosiaatioita, joista voi parhaimmassa tapauksessa seurata kirjallisuutta, taidetta tai uusia näkökulmia tieteen harjoittamiseen.
Onkin monissa tutkimuksissa todettu, että omaperäinen ajattelu vaatii aina jonkinlaisia mielenterveysongelmia. Ajattelu vaatii etenkin yksinoloa, koska silloin ihmisen ei tarvitse kiinnittää huomiotaan pintapuolisiin sosiaalisiin aktiviteetteihin ja obligaatioihin. Ne jotka eivät ajattele ovatkin tavallisesti sellaisia, jotka hätääntyvät, jos joutuvat hetkeksikään eroon lähimmäisriippuvaisesta kaveriporukastaan. Ajattelun lisäksi etenkin henkinen kasvu vaatii yksinäistä mietiskelyä, koska silloin sosiaaliset arvot eivät erota tällaista ihmistä tukevasta kognitiivisesta prosessista, joka näyttää totuuden kavereiden subjektiivisten mielikuvien ja -piteiden sijaan.
Kuitenkaan ihmisen ei tarvitse jäädä ajatellekseen toisten ihmisten seurasta, vaan voidaan kuitenkin sanoa, että mitä enemmän ihminen viettää aikaansa yksikseen, voi hän henkisen kasvunsa ansiosta antaa kontribuutioita ympärillään olevalle kulttuurille. Mielestäni tenttikirjat ovat luentoja parempi tapa kehittyä ajattelussa, koska niiden lukemisessa ei ole minkäänlaista sosiaalista arvottajaa.

Nykypäivän kevytmielisyydessä ajatellaan että ihmisen arvo määrittyy sen mukaan, miten monta facebook-tykkääjää nuuskii tällaisen ihmisen päivittäistä toimintaa, joka tykkääminen on juontanut juurensa ”suomettuneisuudesta” toista sukupuolta kohtaan, jossa on alettu ajatella että sosiaalisin ihminen on lahjakkain ja arvokkain. Näin ei ole, koska Minervan pöllö lähtee lentoon vasta kun pimeä on laskeutunut. Ajattelussa pitää kiinnittää huomio erilaisiin näkökulmiin, jotka eivät kuitenkaan tarkoita subjektiivista toisten miellyttämistä. Ajattelun on kiinnitettävä huomio etenkin asioihin eikä ihmisiin.

Olli von Becker
Kirjoittaja on siilinjärveläinen
yhteiskuntatieteiden maisteri

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.