Kolumni: Parempaa hoivaa

Suomi on pieni maa, johon mahtuu vain yksi kohu kerrallaan. Nyt aiheena on vanhustenhoito.
Kohu sai alkunsa kun Valvira tammikuun lopulla keskeytti Kristiinankaupungissa sijaitsevan Esperi Caren hoivakodin toiminnan. Pian julkisuuteen alkoi pulpahdella ongelmia muiltakin Suomen kolkilta ja Esperi Caren kanssa kohun ytimeen joutuivat hoivapalveluita tarjoavista isoista yrityksistä myös Attendo ja Mehiläinen.
Liian vähän hoitajia. Työvuorolistoilla haamuhoitajia. Osa hoitajista vailla tarvittavaa pätevyyttä. Henkilökuntapulan ja kiireen vuoksi vanhukset joutuvat olemaan nälässä ja märissä vaipoissa. Epäpätevien hoitajien toimien seurauksena lääketurvallisuuskin on saattanut vaarantua. Siinä hoivayhtiöiden syntilistaa.
Kohun tiimellyksessä Esperistä ja Attendosta on tullut kirosanoja. Mokomat tinkivät hoidon tasosta ja käyttävät mummojen roposista kertyvät rahat miljoonaosinkoihin, jotka vielä piilotetaan paratiisisaarille.

Ongelmat vanhustenhoidossa ovat todellisia. Yksityisten ja julkisten palveluiden vastakkainasettelua nyt syntyneestä kohusta on kuitenkin turha rakentaa. Yksityisellä puolella on ongelmia, mutta on myös runsaasti hoivakoteja, joissa on tyytyväisiä asiakkaita ja tyytyväistä henkilökuntaa.
Ja ongelmia löytyy myös julkisen puolen laitoksista. Ihmisten muisti on niin lyhyt, että kymmenkunta vuotta sitten Tampereen Koukkuniemen vanhainkodin ympärillä käyty kohu on jo unohtunut. Vuosien mittaan Valvira on huomautuksiaan jaellut tasaisesti myös muihin julkisen puolen laitoksiin.

Eduskunnassa hoivan ongelma on pelkistynyt numeroihin. Vakaasti uskotaan, että jos lakiin kirjataan sopivaksi määräksi 0,7 hoitajaa per hoidettava, homma loksahtaa automaattisesti kohdilleen.
Poliitikkoja on helppo ymmärtää. Numeroita ja keskimääräisyyksiä on huomattavasti helpompi käsitellä kuin muistisairaan vanhuksen arkea. Olisiko kuitenkin paikallaan siirtyä määrästä laatuun? Miettiä yksilöllisesti, mitä hyvä hoiva tarkoittaa?
Jollekin oma koti on paras mahdollinen paikka. Se voi olla sitä vaikka kuinka pitkään, jos vanhus ei jää kotiinsa yksin, vaan saa kotiin toimitettuna tarvitsemansa avun. Jollekin palveluasuminen on hyvä juttu. Toiselle sopii hoivakoti, toiselle taas tehostetun hoivan laitos. Vanhukset ovat yksilöitä yksilöllisine ongelmineen. Jollekin voi riittää se 0,7 hoitajaa, jollekin voi riittää vähempikin. Vaikka puolikas, kunhan vain tietää, kumpi puolikas milloinkin on töissä. Joku tarvitsee kokonaisen hoitajan, kääntelyiden ja pesujen aikana parikin.

Suomalaiset vanhukset tarvitsevat sekä yksityisiä että julkisia palveluita. He tarvitsevat nykyistä parempaa hoidon suunnittelua. He tarvitsevat varmasti nykyistä enemmän ammattitaitoisia ja vaativaan työhönsä vastuullisesti suhtautuvia hoitajia. Kohua ja helvetillistä hämminkiä he eivät tarvitse.
Kohun ja syyttelyn sijaan vanhustenhoidon toimijat voivat kaivaa esiin peilin. Peilistä näkyy se naama, joka voi konkreettisesti parantaa vanhusten oloja. Toivottavasti omaan peiliinsä näin vaalien alla tuijottavat myös poliitikot. Sieltä näkyvät tämänkin sopan avaintekijät: ne jotka ovat valtiontaloutta supistaakseen leikanneet kuntien valtionosuuksia, ne jotka ovat kunnissa säästöjä tavoitellen kilpailuttaneet hinnat mahdollisimman pieniksi.
Ja tietenkin peiliin voimme vilkaista myös me veronmaksajat. Kuinka moni kuorossa parempaa hoivaa nyt huutava on innoissaan silloin, kun entistä suuremmalla verosummallaan pääsee osallistumaan paremman hoivan maksamiseen?

Kalevi Tiitinen