Abiturientit juhlivat penkkareita tänään

Lukion abiturientit viettävät tänään torstaina penkkareitaan eli penkinpainajaisia, joissa he juhlivat lukio-opintojen päättymistä ja lukuloman alkamista. Tänä vuonna abeja on 23.
Kangasniemen lukiossa päivä käynnistyy lipunnostolla. Penkkaripäivän ohjelmassa abeilla on kiertelyä sekä abigaala ja potkiaiset.
Penkkariajelulla abit ovat noin klo 12-13 välisenä aikana. Abit ajelevat taajamassa Kankaistentiellä, Keskustiellä ja Otto Mannisentiellä. Kalliolan koululle abit matkaavat Kirkkoniementien kautta ja penkkarirekka käy myös Beckerin koululla. Keskusparkki ja teiden varret ovat hyviä paikkoja seurata abien menoa.

Penkkareiden jälkeen abiturienteilla alkaa lukuloma ennen 12. maaliskuuta käynnistyviä kevään ylioppilaskirjoituksia. Kirjoitukset alkavat äidinkielen lukutaidon kokeella ja kestävät noin kolme viikkoa.
Tänä keväänä ylioppilaskirjoitukset ovat ensimmäistä kertaa kokonaan sähköiset. Ylioppilastutkinto on digitalisoitunut asteittain syksystä 2016 alkaen.