Lempeitä lauluja Majakan valossa tänään

Majakan valo loistaa jälleen kirkossa tänään keskiviikkona 6.helmikuuta. Majakka-ilta on levollinen musiikkituokio, jonne yhä useampi ihminen on löytänyt tiensä arkisen kiireen keskeltä. Tammikuussa kirkossa oli jo toistasataa ihmistä kuuntelemassa näitä akustisen bändin esittämiä lempeitä lauluja.
Lyhtyjen ja kynttilöiden valaisema hämäryys luo kirkkoon turvallisen tunnelman. Majakka on luotettavuuden symboli. Se on suunnannäyttäjä, joka kutsuu valoon. Sama tehtävä on tälläkin tilaisuudella.
– Luen aina lukijoiden valitsemat raamatunkohdat ja yritän sisäistää niiden ydinsanoman. Sitten pyrin löytämään kappaleen, joka ehkä vielä syventää sanomaa. Tärkeintä minulle on se, että olemme koolla yhdessä kohtaamassa toisiamme ja palvelemassa Jumalaa, pohdiskelee Niina-Maria Tiihonen, jonka kaunis lauluääni on tullut illassa tutuksi.
Pastori Tuula Suuronen on pyytänyt neljää tuttua kangasniemeläistä lukemaan raamatunkohdan ja kertomaan näiden jakeiden merkityksestä heille itselleen. Tällä kertaa mukana ovat Syvä Huokaus -yhtyeen riveistä tutut Riikka Juuti, Susanna Pirttiaho ja Ilkka Tiihonen sekä seurakuntamme luottamushenkilönä vaikuttava Simo Hokkanen.
Kirkossa on esillä Ville Nyyssösen valaistua puutaidetta. Illan aikana on myös mahdollisuus henkilökohtaiseen rukouspalveluun.
Seurakunnan järjestämän Majakka-illan ohjelma kestää vajaan tunnin, joten lapsetkin jaksavat hyvin olla mukana. Sen jälkeen kirkkoon voi vielä jäädä hetkiseksi seurustelemaan iltapalan äärelle.
Tästäkin illasta lähetetään seurakunnan Facebook-sivujen kautta suora lähetys, joten kaikki netin käyttäjät pääsevät sitä kautta mukaan.

Majakka-ilta tänään keskiviikkona 6.2. klo 18 kirkossa.