Pelastuslaitos varoittaa: Tykkylumi voi aiheuttaa vaaraa metsissä liikkujille

Etelä-Savon pelastuslaitoksen toimialueella puihin on kertynyt runsaasti tykkylunta, joka voi aiheuttaa vaaran metsässä liikkujalle. Puihin kasaantunut tykkylumi on aiheuttanut harmaita hiuksia Etelä-Savon pelastuslaitokselle. Puihin kasaantunut lumikuorma on katkonut puita teille ja sähkölinjoille. Tykkylumen aiheuttamilta henkilövahingoilta on kuitenkin toistaiseksi vältytty.

Asiaan ei ole luvassa helpotusta, koska vallitsevien sääennusteiden valossa lumikuorman arvioidaan kasvavan. Viikonlopulle on ennustettu kaksi lumisadejaksoa, joista toinen ajoittuu sunnuntaille ja toinen on tulossa maanantaina.

Pelastuslaitos kehottaa välttämään liikkumista tykkylumisessa metsässä, sillä korkealle puun oksille kertynyt lumi on tehnyt paikoitellen metsään menemisestä vaarallista, putoilevien oksien ja lumen vuoksi. Puun oksa tai kokonainen latva voi pudota yllättäen ja ääneti, muodostaen jopa hengenvaaran metsässä kulkijalle.

Lisäksi pelastuslaitos pyytää kansalaisia huomioimaan, että paikoitellen lumen vuoksi kapeaksi käyneillä teillä on aina kyettävä operoimaan myös suurikokoisilla pelastusajoneuvoilla. Tämä tulee huomioida omaa ajoneuvoa pysäköidessä. Myös esimerkiksi kerrostalojen yhteydessä olevat pelastustiet ovat oltava aina kulkuvapaat.

Etelä-Savon pelastuslaitos seuraa tehostetusti tilanteen kehittymistä.