Kolumni: Kannustuskirje KKK-vanhemmille

Vähitellen keski-ikäistyvänä mieli palaa yhä useammin omaan lapsuuteen ja nuoruuteen. Sain harrastaa monipuolisesti kaikenlaista ja vanhempani seisoivat minun ja sisarusteni valintojen takana. Pianonsoitto ei sopinut spontaanille luonteelleni, eikä värikäs nuottikansioni istunut lapsikuoroonkaan, mutta urheilu jäi minuun ja minä urheiluun. Harrastin yleisurheilua, hiihdin, pelasin jalkapalloa ja ringetteä. Harrastuksiin liittyvät muistot ja tunteet ovat vahvoja, ja muistojen taustalla häälyvät usein äiti, isä tai molemmat sekä joukko muitakin toimintaan vihkiytyneitä aikuisia.

Näin talviaikaan jäähallien liepeillä notkuu ihmisrotu, joita kutsun tässä KKK-vanhemmiksi (kuljeta, kustanna, kannusta). Rodun edustaja suunnittelee ja optimoi ajan- ja rahankäyttönsä niin, että hänen lapsellaan (yhdellä tai useammalla) on mahdollisuus harrastaa rakastamaansa lajia tai lajeja. Tämän ihmisrodun edustajat pätevöityvät vuosien varrella moniin eri tehtäviin. He leipovat mokkapaloja vaikka unissaan, keräävät varoja, myyvät ja paistavat ranskalaisia kahviossa, kuuluttavat pelit, toimivat kirjureina, kellonkäyttäjinä, jäähyvahteina ja usein antavat korvaamattoman panoksensa myös valmentajina, joukkueenjohtajina tai huoltajina. Joskus harrastuksen sitovuus aiheuttaa ihmetystä ja hämmennystä, kun huomaa notkuvansa hallilla jatkuvasti. Varsinkin alkuvaiheessa rodun edustaja saattaa miettiä, miksi lapsen harrastuksesta tulee myös minun harrastukseni. Vuosien mittaan ihmetys vaihtuu tottumukseksi ja rodun edustaja alkaa suunnitella patjan tuomista katsomoon.

Hyvä vanhempi, mielenkiintosi ja panoksesi lapsesi harrastukseen on tärkeä lahja. Se on ensinnäkin välttämätöntä yhteisön toiminnan kannalta, mutta siitä jää myös jälki lapseesi. Kaikista ei tule – eikä tarvitsekaan tulla – änäritähtiä tai annepohjoloita, itse matka on tärkein, ja harrastuksen parissa vietetyn ajan voisi taatusti käyttää huonomminkin. Matkan aikana innokkaista ja herttaisista pienistä pelureista saattaa tulla vähäksi aikaa urahtelevia ja tylyn oloisia teinejä, jotka eivät vaikuta piittaavan läsnäolostasi, mutta juuri silloin se on erityisen tärkeää. Tämä vaihe juoksee nopeasti ohi, nuori varttuu aikuiseksi ja parhaimmassa tapauksessa kannustaa aikanaan myös omia lapsiaan harrastusten pariin, on aktiivisesti toiminnassa mukana ja antaa hyvän kiertää sukupolvelta toiselle.
Ruuhkavuosien kurimuksessa kärvistelevät KKK-vanhemmat, pitäkää pintanne. Lämpimät kiitokset myös työnsä jo menneinä vuosikymmeninä tehneille vanhemmille. Panostuksenne on tärkeämpi kuin uskottekaan ja se maksaa itsensä takaisin.

Annastiina Pylvänäinen
ringettevalmentaja ja KaPan ringettevastaava

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.