Pääkirjoitus: Talvimessut tulevat taas

Viime keväänä yrittäjien talvimessut saivat sekä näytteilleasettajilta että yleisöltä hyvän vastaanoton. Lähes 40 näytteilleasettajaa, lähes tuhat messuvierasta ja runsaat positiiviset palautteet vakuuttivat yrittäjäyhdistyksen siitä, että talvimessuista kannattaa rakentaa paikallinen perinne. Järjestyksessään toiset talvimessut ovatkin vuorossa maaliskuun alussa.

Messut kuuluvat muutenkin sekä kunnan että yrittäjäyhdistyksen yhteisiin kuvioihin. Kangasniemi on esittäytynyt säännöllisesti mm. matkamessuilla, mökkimessuilla ja venemessuilla. Kesäasukkaista ja muista lomalaisista voimaansa ammentavan kunnan onkin oltava aktiivisesti näkyvillä. Se ei riitä, että kerran on tullut valituksi Suomen kauneimmaksi kunnaksi. Tuota kauneutta on käytävä korostamassa ja muistuttamassa ihmisten mieliin säännöllisesti.

Yhtä tärkeää kuin matkailijoiden houkuttelu, on paikallisten palveluiden ja yritysten markkinointi paikallisille asukkaille. Helposti luulisi, että Kangasniemellä asuvat tietävät tarkasti paikalliset tuotteet ja palvelut. Käytäntö kuitenkin osoittaa toista. Vuosi sitten talvimessuilla monien messuvieraiden kommenteista saattoi päätellä, että paikallisten tuotteiden ja yritysten kirjo oli monille yllätys. Yritysten toiminta saattaa olla hyvinkin tiedossa, mutta kun ostopäätös iskee kohdalle, voi käydä niin, että mielestä unohtuu se, että omalla paikkakunnallakin tuotteita ja osaajia löytyy.
Paikallisillakin messuilla on siis tärkeä tehtävänsä. On hyvä, että paikallinen yrityselämä näyttäytyy yhdessä ja osoittaa voimansa. Kuluttajille yhteisesiintyminen kertoo tärkeän viestin siitä, että kangasniemeläinen palveluverkosto on yllättävän laaja. Välttämättä täältä ei tarvitse lähteä ostoksille isoihin kaupunkeihin.

On ymmärrettävää, että kuluttajat houkuttautuvat ostoksille nettikauppoihin tai naapuruston isoihin kaupunkeihin. Valikoimien runsauden ei kuitenkaan kannata antaa huumata päätä. Kangasniemellä on pieneksi kunnaksi varsin oiva palveluvarustus, joka voi säilyä ja kehittyä vain silloin, jos kuluttajat omissa valinnoissaan suosivat paikallisia yrittäjiä.
Toivottavasti tulevilla talvimessuilla on näytteilleasettajia ja messuvieraita vähintäänkin viimevuotiseen tapaan. Onnistuneet messut kertovat tärkeää sanomaa siitä, että paikallisia palveluita käyttämällä kuluttajat ovat osaltaan kehittämässä oman paikkakunnan yritysten toimintamahdollisuuksia ja edistämässä tärkeiden työpaikkojen syntymistä.

Kalevi Tiitinen
kalevi.tiitinen@kangasniemenlehti.fi