Kolumni: Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta

Vuoden alkajaisiksi riehunut Aapeli pisti Kangasniemen sekaisin. Tuuli ja painava lumi taivuttelivat puita sähkölinjoille niin, että pahimmillaan lähes 3000 taloutta oli ilman sähköjä. Pahimmillaan sähkökatkot venyivät jopa useamman vuorokauden mittaisiksi ja monin paikoin häiriöt sähkön jakelussa ovat kuuluneet asukkaiden arkeen vielä tälläkin viikolla.

Kangasniemi sai paljon julkisuutta. Se että mainitaan Suomen pimeimmäksi kunnaksi, ei paljon mairittele.
Sanotaan kuitenkin, että kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta. Tuskinpa siis Kangasniemen maineeseen mitään lommoja koitui siitä, että lehdet ja televisiokanavat näyttivät sankaritarinoita sähköasentajista ja helikoptereista, jotka tuulessa ja tuiskussa raivasivat puita linjoilta ja yrittivät palauttaa sähköjä taloihin.
Eikä haitannut sekään, että Vehmalan Raija nousi Ylen aamuteeveessä ja lehtien sivuilla lähes mystiseksi sankarittareksi, joka pystyy loihtimaan aamupalan pöytää ilman sähköä. Raijalla on sen verran jo kokemusta sähkökatkoista, että hän ei pienistä hätkähdä. Puuhellalla keittyvät kahvit ja jos pumput eivät toimi, järjestyy vesi kaivosta tai sulattamalla lumesta. Ja tietty sekin luo tyyneyttä, jos kuuluu siihen sukupolveen, että pumppu ei lyö tyhjää heti vaikka kännykästä loppuisi akku ja somekanavat hetkeksi pimenisivät.

Pitkät sähkökatkot kuitenkin muistuttavat siitä, kuinka riippuvaisia sähköstä olemme. Sähkön tärkeys huomataan kunnolla vasta sitten, kun sitä ei ole. Talot käyvät viileiksi, jos sähköpatterit eivät toimi tai maalämpöpumput eivät kierrätä vettä verkostossa. Pahaksi tilanne käy, jos käytettävissä ei ole tulipesiä lämmönlähteeksi.
Normitalossa eivät vedetkään mene eikä tule ilman sähköjä ja toimivia pumppuja. Helppo on arvata, että jos johto on sähkötön useampia päiviä, on talonväen etsiydyttävä evakkoon.

Ilmastonmuutos saa meidät luopumaan fossiilista polttoaineista, mikä merkitsee energiantuotannossa sähkön merkityksen korostumista. Olemme siis jatkossa nykyistäkin riippuvaisempia sähköstä.
Sähköverkkoja voidaan kaivaa maan alle ja puita voidaan raivailla ilmalinjojen ympäriltä. Myrskyiltä voidaan siten ehkä suojautua nykyistä paremmin. Luonto voi tuoda kuitenkin sähköverkolla muitakin ongelmia. Vuonna 1859 mittava aurinkomyrsky paiskasi hiukkasillaan maapalloa niin, että juuri keksityt lennätinlinjat kärventyivät. Jos vastaava hiukkaspurkaus kohdistuisi Maahan nyt, voisimme jäädä ilman sähköä ja myös ilman datayhteyksiä.
Ehkä meidän kaikkien onkin syytä ottaa mallia Vehmalan Raijasta. Pidetään huolta puuhelloista ja käsipelillä toimivista vesipumpuista. Eikä huolestuta heti, vaikka somesta jouduttaisiin olemaan poissa useampiakin päiviä.

Kalevi Tiitinen
kalevi.tiitinen@kangasniemenlehti.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.