KaPalle kauden ensimmäinen tappio – PiPS vei voiton vierasottelussa luvuin 6-4

KaPan kahdeksan ottelun mittaiseksi venynyt voittoputki katkesi viime perjantaina Pieksämäellä PiPSiä vastaan pelattuun kolmosdivisioonan sarjaotteluun. Sarjapisteet sai illan isäntä, voitto kirjattiin PiPSille luvuin 6-4 (2-1, 1-2, 3-1).

Avauserässä PiPS otti ensin kahden maalin johtoaseman, jonka jälkeen KaPan Mikael Vasara onnistui maalinteossa kertaalleen ja erätauolle lähdettiin lukemista 2-1. Toisessa erässä Antti Heikkilä tasoitti lukemat kun pelikello oli ehtinyt käydä vasta 25 sekuntia. Erän puolivälissä PiPSin Tapani Paasonen vei pieksämäkeläiset jälleen yhden maalin johtoasemiin, mutta päätöserään päästiin tasalukemista Mikael Vasaran tasoitettua tilanteen.

Kolmas erä oli KaPalle jäähyvoittoinen, rangaistusminuutteja kangasniemeläisille kirjattiin sen aikana yhteensä 49. Rangaistuksista kaksi oli 20 minuutin pelirangaistuksia, joilla muistettiin Miika Otrasta ja Ville Laakkosta. Kaikki viimeisen erän maalit syntyivätkin erikoistilanteissa: PiPS teki kaksi osumaa ylivoimalla ja yhden tyhjään maaliin. KaPan viimeisen maalin teki Mikael Vasara ylivoimatilanteessa ajassa 58:27, kun maalivahti Pekka Lahikainen oli komennettu vaihtoaitioon.

KaPan varakapteeni Harri Hämäläinen oli ottelun jälkeen kommenteissaan lyhytsanainen:
– PiPS oli parempi ja ansaitsi voittonsa. Kolmannessa erässä me otimme liikaa jäähyjä, mies totesi.

KaPalla on revanssin paikka jo tulevana perjantaina 7.12. kun PiPS saapuu Tehomet Areenalle kotiotteluvastustajaksi. Ennakkoasetelmiltaan tähän mennessä kauden mielenkiintoisin kotikamppailu alkaa kello 19.
Kotipeli on kauden viimeinen, ennen joulutaukoa KaPalla on sen lisäksi jäljellä vielä yksi vierasottelu, joka pelataan Polvijärvellä joulukuun 15. päivänä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.