Kiinteistöt välitetään jatkossa Osuuspankin katon alla

Kangasniemen Kiinteistökeskus LKV Oy lopettaa kesäkuun lopussa. Kiinteistökeskuksen yrittäjä Timo Palvimo jatkaa välitystoimintaa heti heinäkuun alusta OP-Kiinteistökeskuksen riveissä.

Suur-Savon OP-Kiinteistökeskus avaa toimipisteen Kangasniemen Osuuspankin tiloihin. Kangasniemen Kiinteistökeskuksen Timo Palvimo lopettaa oman yrityksensä tämän kuun lopussa ja aloittaa OP-kiinteistökeskuksella heinäkuussa. Kiinteistönvälityksen yhteistyökuvioita oli suunniteltu jo jonkin aikaa.

– Edellisen Osuuspankin toimitusjohtajan kanssa käynnistettiin jo keskustelut, että jotain jatkumoa pitäisi saada, jos ja kun jään eläkkeelle. Käynnistin keskustelut OP-Kiinteistökeskukseen päin, että olisiko heillä mahdollisuutta harkita yhteistyökuviota Kangasniemelle, Palvimo kertoo.

 

Lue loput Kangasniemen kiinteistönvälityksen muutoksista 7.6.2018 ilmestyneestä Kangasniemen Kunnallislehdestä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.