Veikko Hokkaselta uusi sukukirja

Kangasniemeltä lähtöisin oleva Veikko Hokkanen kiinnostui sukututkimuksesta jo 40 vuotta sitten. 1970-luvun lopulla Mikkelin kansalaisopistossa käyty kurssi poiki ensimmäisen suppean 20-sivuisen sukuselvityksen vuonna 1979. Laajempi ”Aapo Hokkasen suku” -teos valmistui vuonna 1996. Tämä oli pohjana tänä keväänä valmistuneelle ”Hannolan Hannu Hokkasen jälkipolvet” nimiselle sukukirjalle.
Hannola on Hokan kantatiloja. Tila sai nimensä pitkäaikaisen isännän Hannu Hokkasen mukaan. Hän oli isäntänä vuodesta 1738 vuoteen 1770. Kirjasta löytyy Hannu Hokkasen jälkeläisiä puolisoineen ja lapsineen noin 700 henkilön verran.

Lue lisää 31.5. ilmestyneestä Kunnallislehdestä.

Kommentteja aiheesta “Veikko Hokkaselta uusi sukukirja

  • 1.6.2018 at 11:49
    Permalink

    Onnittelut Veikko Hokkaselle uudesta sukukirjasta!
    Isäni isän isä Hiskias Pylväläinen muutti Hokankylästä 1800-luvun lopulla Haminaan. Hänen isänsä oli Tobias Pylväläinen. He asuivat muistaakseni mm. Ylä-Hannolassa torppareina, koska Tobias oli sotilaita ilmeisestikin jo useammassa polvessa. Sukuhan oli alunperin lähtöisin Pylvänälän kylästä. Olisi mukavaa, jos joku osaisi kertoa heistä ja heidän vaiheistaan enemmän. Yhteystietoni saanee tämän lehden toimituksesta. 🙂

Comments are closed.