Kolmion takaa risteykseen ajanut rattijuoppo aiheutti kolarin

Henkilöautoa kuljettanut rattijuoppo törmäsi toiseen henkilöautoon Keskustien ja Kankaistentien risteyksessä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä noin kello 2.
Risteyskolari sattui, kun Kankaistentietä etelän suunnasta tulleen henkilöauton eteen ajoi Keskustien risteyksessä toinen henkilöauto kolmion takaa. Seurauksena oli, että autot törmäsivät toisiinsa. Keskustien suunnasta tulleella oli risteyksessä väistämisvelvollisuus. Keskustien suunnasta kolmion takaa risteykseen tulleen auton kuljettaja puhalsi poliisin mittariin 1,2 promillen lukemat.
Kuljettaja on vuonna 1987 syntynyt ulkopaikkakuntalainen nainen, jota poliisi epäilee liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.
Törmäyksessä ei tullut henkilövahinkoja. Molemmissa autoissa oli kuljettajian lisäksi matkustajia.