Kangasniemi-ralli ajettiin pirteässä pakkaskelissä

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan ensimmäinen osakilpailu ajettiin viime lauantaina hienoissa, talvisissa olosuhteissa. Kangasniemi-ralliin sisältyi kuusi erikoiskoetta, jotka sijaitsivat eri puolilla pitäjää. Erikoiskokeiden yhteispituus oli noin 65 kilometriä. Tapahtuman järjesti Autoliiton Kangasniemen osasto.

Rallin yleiskilpailun voitti Laukaan Moottorimiehiä edustanut Jaakko Tulla kartturinaan Tomi Mäkinen. Yleiskilpailussa kangasniemeläiskuljettajista parhaiten sijoittui Perttu Seppänen kartanlukijansa Toni Laitisen kanssa. Sijalle 15 yltänyt kaksikko jäi kärkiajasta vajaat kaksi minuuttia.
Voittoon omissa luokissaan ajoivat kilpailijaparit AL-Kangasniemen kilpailijoista Lasse ja Elina Lahikainen sekä Jukka ja Emma Pylvänäinen. Lahikaiset voittivat 2-vetoisten yli 1600-kuutioisten luokan ja Pylvänäiset pokkasivat V1600/Trophy-luokan ykkössijan.
Nelivetoisten nuottiluokassa kolmanneksi sijoittui Ville Puhakka (AnkUA), jonka kartturina toimi AL-Kangasniemeä edustanut Riikka Hokkanen. Yhteensä rallissa AL-Kangasniemeä edusti 36 kilpailijaa tai kartanlukijaa. Kaikkiaan kilpailuun ilmoittautui 143 autokuntaa, joista kolme perui osallistumisensa ja 30 keskeytti.

Lue lisää Kangasniemi-rallista 8.helmikuuta ilmestyneestä Kunnallislehdestä.